SUOMEN HIEROJAKOULUTTAJAT RY

AJANKOHTAISTA

Kevään koulutuspäivät järjestettiin laivaseminaarina 19.-21.4.2012. Matkassa olivat mukana myös koulutettujen hierojien liiton väki. Yhteisenä ohjelmana oli Tiina Lahtinen-Suopangin mainio luento olka-hartiaseudun kiputiloista ja erityisesti sidekudoksen tunnettua suuremmasta merkityksestä kiputilojen ylläpitäjänä / aiheuttajana. Tiinan viittaukset alan uusimpiin tutkimuksiin korostivat manuaalisten käsittelyjen ja hieronnan merkitystä tule-ongelmien hoitomuotona-hienoa. Värikäs ja asiantunteva luento herätti runsaasti keskustelua ja päivien/ iltojen aikana mielipiteitä vaihdettiinkin aktiivisesti.

Tutkintotoimikunnan pj Kaisa Räisänen ja tutkintotoimikunnan sihteeri Kaisa-Leena Pulkkinen pohjustivat omissa puheenvuoroissaan keskustelua mm. valmistavan koulutuksen / tutkintotilaisuuksien järjestämistä 1.1.2012 voimaan astuneiden tutkinnon perusteiden mukaisesti. Pohjustus toimi niin tehokkaasti, että koulutuspäiville osallistuneiden lukuisten pyyntöjen jälkeen ohjelmaan lisättiin toisena päivänä sama aihe, joka vielä toisen päivän iltanakin herätti runsaasti keskustelua.

Erikoisammattitutkinnon perusteita päivittävä työryhmä toi terveisensä ison urakkansa etenemisestä.Päivitettävien erikoisammattitutkinnon perusteiden sisältöä käsiteltiin pienryhmissä ja näin mukana olijat pääsivät kertomaan mielipiteensä sisällön suhteen.

Syksyn koulutuspäivät järjestetään lokakuussa pääkaupunkiseudulla. Tästä asiasta lisäinfoa tulee tälle sivulle.

Tervetuloa jälleen kuuntelemaan asiantuntijoita ja kehittämään hieronta-alaa eteeenpäin.

Olethan maksanut v.2012 jäsenmaksun. Jäsenmaksun voit maksaa (30euroa) suoraan yhdistyksen pankkitilille

(Nordea FI94 1146 3001 0605 70).  Myös oppilaitokset voivat lunastaa opettajilleen käyttöoikeuden sivustoon ja koulutuspäiväalennuksiin. Jäsenmaksu oppilaitokselle 100€ / vuosi.

Otamme mielellämme vastaan ajatuksia koulutuspäivillä käsiteltävistä asioista ja sisällöistä. Otathan yhteyttä hierojakouluttajat ry:n sihteeriin ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ), mikäli sinulla on ehdotuksia käsiteltävistä asioista ja asiantuntijaluennon sisällöstä.

 

Yhteistyöterveisin Hierojakouluttajat ry:n hallitus

 

 




tawasta_logo